Boxing Club Nokia
AJANKOHTAISTASTRATEGIAKESKUSTELU PalautelomakeYhteystiedotVieraskirjaValokuvia

STRATEGIA

 

BCN:N TOIMINTASTRATEGIA

 

Lukuisat tieteelliset tutkimukset raportoivat nykyään säännöllisen liikunnan positiivista vaikutuksista ihmiskehoon ja -mieleen. Samaan aikaan terveysviranomaiset raportoivat sekä fyysisesti huonokuntoisten että mielenterveyspotilaiden, erityisesti nuorten, lisääntyvästä joukosta.

 

Boxing Club Nokian toimintastrategiana on Suomen nyrkkeilyliiton vaalimassa hengessä osallistua liikunnan ilosanoman jakamiseen tarjoten yhden lajivaihtoehdon, joka soveltuu kaikenikäisille. Tähän strategiaan pyrimme tarjoamalla harjoittelevan yksilön huomioon ottavia monipuolisia harjoitteita, jotka edesauttavat nyrkkeilytaitojen ja fyysisen kunnon kehittymistä.

 

Boxing Club Nokia on vapaaehtoisvoimien pyörivä seura: Jos on motivaatiota, on myös toimintaa. Strategiamme iskuvoima perustuu juuri motivaatioon, minkä ohjaamana pyrimme myös kehittämään toimintaamme. Tekniikkana tässä iskussa on seuran toimijoiden kouluttaminen SNL:n tarjoamissa puitteissa, toiminnan arviointi tieteellisen pohjan omaavilla mittareilla ja yhteistyön tiivistäminen muiden nyrkkeily- ja kamppailuseurojen kanssa.


 


JUNIORITOIMINNAN TAVOITTEET

 

Junioritoiminnan tavoitteena on rakentaa harjoitteleville juniorille mahdollisimman hyvät fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset lähtökohdat niin nyrkkeilyä kuin elämääkin varten. Päätarkoituksena on kasvattaa yhteiskuntakelpoisia yksilöitä, jotka pärjäävät elämässään myös kehän ulkopuolella. Junioritoimintamme nojaa viimeaikaisiin kansainvälisiin tutkimuksiin(*), joiden mukaisesti pyrimme luomaan motivaatioilmaston (motivational climate), jossa harjoittelu on mielekästä ja kehittyminen otollista.

 

Tavoitetta ohjaa nuorten asettamat erityispiirteet harjoittelun luonteelle: psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kehitys sekä herkkyyskaudet. Nämä erityispiirteet huomioiden pyrimme valmentamaan ja kasvattamaan sisukkaita ja itseensä luottavia nuoria. Varsinaisen harjoituksen lomassa tapahtuvan artikuloinnin lisäksi olemme SNL:n kannustamina ottaneet mukaan "aika-lisä" -keskustelut, joiden kautta pyrimme viestittämään nuorille tärkeitä eettisiä, moraalisia ja käytännöllisiä asioita.

 

Sääntömme ja etiikkamme eivät hyväksy opetettujen taitojen väärinkäyttöä tai muuten sopimatonta väkivaltaista käytöstä. Nuoren harjoittelijan tarve väärinkäytöksiin myös yleensä vähenee harjoittelun ja kehittymisen myötä. Tavoitteemme onkin saada nuoret purkamasta pahaa oloaan valvottuihin ja kontrolloituihin harjoitusolosuhteisiin paikoista ja tilanteista, joihin se ei kuulu.

 

Olemme sitoutuneet myös koulukiusaamisen vastaiseen taisteluun. Sääntömme ja etiikkamme eivät mahdollista koulukiusaamista ilman seuraamuksia. Olemme myös aloittaneet vierailut paikallisten koulujen liikuntatunneilla kertoen seurastamme, etiikastamme ja tarjoten vaihtoehtoisen liikuntahetken normaalin opetussuunnitelman mukaiseen koululiikuntaan.

 

Älkää epäröikö ottaa yhteyttä, tulemme myös mielellämme teidän kouluunne!

 

(*) Aiheesta lisää muunmuassa:

- Bouchard, C., Blair, S. N., Haskell, W. L. 2007. Physical Avtivity and Health. United States of America: Sheridan Books.

- Chiang, L. M. 2007. Motivation of Exercise and Physical Activity. New York: Nova Science Publishers, Inc.

- Dufva, V-P. 2004. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 159. Jyväskylä.

- Liukkonen, J., Vanden Auweele, Y., Vereijken, B., Alfermann, D., Theodorakis, Y. 2007. Psychology for Physical Educators. Student in Focus. USA: Sheridan Books.

- Markland, D., Ryan, R. M., Tobin, V. J., Rollnick, S. 2005. Motivational Interviewing and Self-Determination Theory aikausijulkaisussa Journal of Social and Clinical Psychology. Volume 24. Number 6.

- Motl, R. W. 2007. Theoretical Models for Uderstanding Physical Activity Behavior Among Children and Adolescents aikakausijulkaisussa Journal of Teahing in Physical Education. Volume 26. Number 4. October.

- Soini, M. 2006. Motivaatioilmaston yhteys yhdeksäsluokkalaisten fyysiseen aktiivisuuteen ja viihtymiseen koulun liikuntatunneilla. Jyväskylän yliopisto. Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta. Väitöstutkimus nro 120.

- Weinberg, R. S. & Gould, D. 2007. Foundations of Sport and Exercise Psychology. United States of America: Edwards Brothers.

 

 

KUNTONYRKKEILYN TAVOITTEET            
                                        
                             

Boxing Club Nokian jäsenistöstä valtaosa on kuntonyrkkeilijöitä. Seuran tavoitteena on tuottaa tälle jäsenistölleen monipuolisia, kehittäviä ja haastavia harjoituksia. Monipuolisuudella tarkoitetaan eri fyysisten ominaisuuksien harjoittamista. Kestävyys ja lihaskunto ovat ehkä yleisin ja näkyvin osa tätä kokonaisuutta, mutta mukana on myös nopeuden eri alalajeja, koordinaatiota ja tekniikkaa harjoittavaa valmentamista.

 

Näemme kuntonyrkkeilijöiden ohjauksen ja valmennuksen olevan myös suunnitelmallisuutta vaativaa työtä, joskaan tarvetta ei kilpapuolen säntilliseen suunnitelmallisuuteen ole olemassa. Seuran pyrkimyksenä on kuitenkin tarjota vaihtelevuutta ja ennen kaikkea kehoa koettelevia uusia ärsykkeitä, jotta taistelua ikääntymistä vastaan ja oman terveytensä puolesta käytäisiin mahdollisimman hyvillä aseilla.

 

Haastavuutta harjoituksiin tuodaan tietenkin pulssia nostamalla, mutta myös lajinomaisilla koordinaatio-, tekniikka- ja reaktioharjoitteilla. Joskus on myös tarpeen miettiä, mitä minun pitikään oikein tehdä tai miten tässä tilanteessa kannattaisi löydä? Haastavuutta tuo myös mahdollisuus kokeilla ohjatusti omaa tasoaan kehän puolella. Tämä täysin vapaaehtoin ottelunomainen harjoittelu toteutetaan hyvässä hengessä harjoittelevan yksilön tason mukaista intensiteettiä käyttäen.

 

 

KILPAILUTOIMINNAN TAVOITTEET

 

Seuran tavoitteena on lisätä valmentajiensa ja ohjaajiensa kilpapuolen nyrkkeilyn tietämystä ja kasvattaa kilpailemisesta kiinnostuvien harrastajien määrää. Koulutustilaisuuksista saatavan tietotaidon lisäksi pyrimme omasta puolestamme ja täysin avoimesti lisäämään nyrkkeily- ja kamppailuseurojen välistä yhteistyötä; moni arvokas oppi on kuitenkin löydettävissä pitkät kilpailuperinteet omaavilta seuroilta. Näemme asian Suomen nyrkkeilyliiton hengen mukaisesti - ilman keskinäistä yhteistyötä ei ole myöskään korkeamman tason kansainvälistä menestystä.

 

Boxing Club Nokia kamppailee pienenä ja talkootyöhön pohjautuvana seurana samoista aikaresurssiongelmista toimijoidensa suhteen, kuten näinä päivinä moni muukin samat faktat omaava urheiluseura ja yhdistys. Näemme kuitenkin iskumme lähtevän suojauksesta ja tiedämme ellei se osu maaliinsa, niin sarjan seuraava tai sitä seuraava tulee osumaan!


Seuran historia
Eettiset säännöt
Tietoa kuntonyrkkeilystä
Juniorinyrkkeily
Nyrkkeilykoulun pelisäännöt